Aloittelen blogini pitämisen tällaisella pienellä ensikirjoituksella, jotta pikkuhiljaa saan koneeni käymään oikealla nopeudella..

 

 

Tulen pieneen kotiini, mikä sisältää valtavasti tavaraa. Tottahan on, että säilytystila on rajallista joka huushollissa, oli koti minkä kokoinen vain. Kuitenkin, minun pienessä kodissani ei tavarat pysy niille osoittamassa paikassa, vaan jäävät

yleensä siihen mihin ne tykkää laskea. Itse syyllistyn myös aika ajoin samaan, sillä miksi minä järjestelisin, kun ei kukaan muukaan. Tietenkin saan usein jalan polkemis-kohtauksia, ja raivaan kaikki tavarat paikoilleen - siinä on sitten ihmettelemistä, missä kaikki on..

 

 

Keittiö ruokapöytä on kaksi kertaa vuodessa esissä, jotta sitä voi käyttää mm. syömiseen. Sohvat, nojatuolit, kuntopyörä, ja jopa vaatekaapin ovet ovat vaatetelineinä, koska vaatteita ei vaan saada kaappeihin, eikä likaisia pesuun. Myöskään kukaanhan ei vaatteita pese kun vasta valittamisen jälkeen. "Miksi mulla ei ole yhtään puhtaita sukkia tai kalsareita?"

 

 

Astiat jäävät tietokoneen eteen, ja laskut kertyvät niiden päälle. Sitten ihmetellään kun kukaan ei tiskaa astioiden loppuessa - nehän pitää ensin aarrekartan avulla metsästää kämpästä. Myöskään tyhjät pullot eivät mene niille osoitetulle paikalle, vaan niistä kasataan huojuva torni keittiönpöydän roippeiden päälle. Jotta kun vahingossa osut johonkin pöydällä olevaan, niin pullot kolisevat maahan. Täyttä roskistakaan ei voi viedä ulkoroskikseen kun se täyttyy, vaan se nostetaan vain pihalle pois tieltä/odottamaan menoa oikeaan paikkaan.

 

 

Yksi ärsyttävimmistä asioista, mitä pienoisessa keittiössä tapahtuu, on, että kun valmistetaan esimerkiksi voileipiä, niin tämä operaatio tehdään hellan päällä. Pöytätilahan on rajallista, sillä myöskin tiskaus ei tunnu ketään kiinnostavan ja käytetyt astiat vievät pöytätilan. Mutta kun hella jää aina paskaiseksi - murusia tai roiskeita ei pyyhitä, tehtiinpä hellan ääressä mitä vain. Joten kun seuraavaksi alan tehdä ruokaa itse on minun ensin pestävä hella, jotta kattilan ja levyn väliin ei palaisi kiinni esim. juustoa tai muuta ruokaa.

 

Ja arvatkaan vain kuinka olen nalkuttanut menemään viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta minkäs teet kun jonkun äiti on sallinut lapsiltaa tuollaista käytöstä, että saa syödä missä huvittaa, eikä tavaroita ole pakko korjata heti.. Kiitos!