Aikaisemmin kerroin kuinka tila on rajallista, ja kuinka tavarat valtaavat niille kuulumattomatkin paikat. Eilen aloitimme joulusiivouksen ja hyvinhän se lähti käyntiin... Sain vaatteita pois kuntopyörältä, keittiön pöytä näkyy, laskupinot on melkein selvitetty (tosin kummallisesti minun pino on kasvanut, sillä siinä on myös yhteiset paperit?) ja tavarat hyllyissä näyttävät paremmilta pienen lajittelun jälkeen, eikä tunnu, että kaikki räjähtää. Tosin kaikista siivouksista piti erikseen mainita, ne eivät hoituneet ns. automaattisesti.. :)

Tänään olisi tietenkin sitten jatkoa, ja siitä innokkuudesta en sitten olekaan niin varma. Varsinkin kun ovat laskeneet, että minä olen päivällä jo kotona, joten voin varmaankin aloittaa ilman muita. Totta, olisi pyykinpesua, pölyjen pyyhintää, imurointia, lattioiden moppaus, kuusen koristelu, lahjojen pakkaus ja jouluruokien ostelu/valmistelu - tottakai minä kerkeän vaikka mitä, ennen kuin muut ovat kotona, vaikka taikoen.

Eilen siivotessa yllätyin ovikelloon. Tietääksemme kenenkään ei pitänyt tulla, emmekä olleet huomanneet mitään. Ovelle kuitenkin paskaisissa siivouskuteissa ja märkine jalkoineni vessan pesun jäljiltä - kaverimme äiti seisoi siellä. Siitä sitten tyhmä tuijotus ja mietintä itsekseen, että mitä helkuttia hän tekee meidän oven takana, dementia??? Sain hieman kestävämmän joulukukan avuliaisuuksistani. :) Joululahjoja odotellen...

Koska luultavasti avaudun aaton jälkeen, valaisen hieman addiktiotani - rakastan yli kaiken lahjojen avaamista. Jos joku paketoisi vaikka kiviä pieniin rasioihin ja niihin paperi päälle, olisin haltioissani. Sillä ei ole väliä mitä lahjaksi tulee, tai arvaanko etukäteen pakettia tunnustellen, tärkeintä on se lahjapaperin avaaminen. Se on joulua!! :D

ps. Sellofaanilahjoista en tykkää, ja ne jääkin avaamatta...