Olenhan tykännyt pienestä pitäen käsitöistä ja käsissä pysyy virkkuupuikkokin. Olen tehnyt pipoja ja lapasia jonkun verran, ja nyt päätin verestää muistojani sitten peruskoulun käsityötunneilta - villasukat! Langat ja sukkapuikot messis, ja molemmista varret tehty - check! Kantalappu??? Ei voi olla kauhean vaikeeta..netistä ohjetta kehiin. Tulostin parikin ohjetta, joista toinen oli määrällisiä lukuja ja toinen oli oikein kuvien kera yksityiskohtaisesti selitetty kohta kohdalta. Aloitin innolla, ja sain yhden (Huom! vain yhden) rivin tehtyä kun iski tenkkapoo.

Ei muuta kuin tavaamaan molempia ohjeita vuoron perään ja katsomaan jos asia avautuis hieman enemmän..Ei näy valoa tunnelin päässä. No mutta hei! UInternethän on nykypäivänä todella laaja paikka, jos sieltä löytyisi vaikka video kantalapun tekemisesta YouTubesta?! Ja löytyi, jopa suomenkielisenä selostettuna..upeaa. No siitä nauha pyörimään ja katsomaan. Hetken aikaa katsottuani huomasin, että videolla opetettiin vielä erikoisemmin, enkä saanut nyt kolmen ohjeen oppeja millään yhdistettyä pienissä aivoissani, jotta olisin onnistunut jatkamaan sukan tekoa. Perkuleen kantalaput!!

Onneksi löysin itselleni henkilökohtaista apua (molemmat mummonihan osasivat, mutta taivaasta asti on paha tulla apuun, eikä äitini ole koskenut puikkoihin sitten kansakoulun jälkeen). :D Pitää osata arvostaa ihmisiä, eikä koskaan tiedä kuka hallitsee jonkun upean ja pirumoisen taidon. :)