Huomasin tässä viikonlopun aikana jälleen, kuinka joku ei vaan ole sosiaalinen. Itse pidän itseäni sosiaalisena ihmisenä. (No niin, alkaa kuulostaa CV:n itsekehulta..) Mitä se sosiaalisuus oikeasti on? No meillä ei perheessä muut niinkään näköjään ole sosiaalisia, vaikka itse väittävätkin olevansa. Onhan se kiva, että on kavereita ja silleen, eikä kaikista tietenkään tarvitse tykätä, mutta niin paistaa läpi oikeat ajatukset.. vain sellaiset henkilöt maailmassa on ok ketkä syö, nukkuu tai sukeltaa.. ja ketkä ovat samanlaisia kuin itse! AAGH!!!

Hommahan lähti siitä, että olin ystäväni mukana reissussa, ja tapasimme henkilön jonka elämä on hieman "erilainen" (nyt jokainen päättelee päässään hurjimpia kauhuskenaarioita :D, ja lepo vaan). Henkilö itse oli tietenkin aivan "tavallisen" (kuka nyt on normaali maailmassa ja miten se määritellään?) oloinen, eikä kummastuttanut mitenkään minua, vaikka tiesinkin etukäteen jotain. No kun kotiin pääsin, niin sittenhän se ns. vittuilu asiasta alkoi - pelko erilaisuutta kohtaan. Henkilö A ei ole ikinä tavannut erilaista henkilöä X, mutta muodostaa asiasta/asioista omat mielikuvansa (niin kuin normaalisti muutkin). Kuitenkaan hän ei voi uskoa, että tämä ihminen on ok henkilö erilaisuutensa takia. Sitten sitä vatvotaan joka lauseessa ja käänteessä, eikä edes suostuta ajattelemaan, että joskus livenä tapaisi erilaisuutta.

Oli taas hieman tympääntynyt olo.. No sekin päivä varmaan joskus koittaa, että A ja X tapaavat, kjeh!